Siemailen olutta yksiössäni. Jääkaapin sisältö koostuu kahdestakymmenestäyhdestä keskioluesta ja makkarapaketista. Lompakon sisältö urakkapalkasta. On työväen perinteinen juhlapäivä eli perjantai. Tylsistyminen yksin kotona on tosiasia joten päätän hypätä illan sykkeeseen. Kadulle päästyäni spurgu ulvoo kuin susi kuuta kasa pillereitä kädessään. Otan yhden häneltä lupaa kysymättä ja totean että ovat buranoita. Spurgun vastareaktio on yrittää kusta päälleni ja huutaa että älä käy vittuilemaan. Karkaan paikalta. Katson ensimmäisen rauhallisen oloisen kapakan ja menen rohkeasti sisälle. Koska kapakka näyttää siltä että sinne uskaltaa jäädä, menen tilaamaan olutta.
"Yksi kolmonen".
"Mitä laitetaan?" ulkomaalainen myyjä kysyy.
"ööö... yksi kolmostuoppi"
"Nössö".
 "Anteeksi?" kysyn saamatta kuitenkaan vastausta takaisin. Saan kuitenkin eteeni tuopin joka sisältää kultaista nestettä. Toivon sen olevan olutta. Nurkassa pöydän takana nököttävä matala sohva näyttää olevan vapaa joten päätän ottaa tilan haltuuni. Asetan tuopin huolettomasti pöydälle ja avaan takkini napit. Katsahdan coolisti viereisen pöydän naisia, käännyn ja istahdan huolettomasti sohvalle. Performanssi olisi ollut täydellinen, ellei ahterini alla olisi kuulunut jotakin karjunnan ja kiljunnan välimaastossa olevaa mekkalaa. Hyppään yllättävän neitimäisesti takaisin jaloilleni ehkä noin sekunnin kolmasosassa ja heiluttaen käsiäni kuin puudeli. Eläimellisen ääntelyn päästänyt olikin paikan kanta-asiakas jonka naamalle olin istunut.
"Anteeksi herra, en ollenkaan huom-"
"Ärstöirtpriii".
"..."
"Joo, mä meen tonne muualle tästä kun -"
"Ei kun shä tuut tähän" kanta-asiakas sanoi ja nykäisi kädestä viereensä istumaan ja otti hieltä haisevan kainalonsa lämpimään syleilyyn. Baarimikon ilmeestä päätellen hän heltyi tästä rakkaudenosoituksesta. Nyökytteli ymmärtävästi päätään tiskin takana. Kanta-asiakas rupesi puhumaan jotain aivan päätöntä juttua, johon en kerinnyt keskittymään koska yritin kuumeisesti miettiä miten päästä irti hänen koko ajan tiukentuvasta otteestaan. Viereisen pöydän tytöt katsoivat minuun säälivästi. Koitin ilmehtiä heille että pyytäisivät minua pöytäänsä, mutta luulen että asia ei mennyt ihan perille. Sen sijaan heidän takanaan oleva pubiruusu rupesi antamaan lentosuukkoja takaisin. Juomarin ilta ilmeisesti tulossa. Lopulta kanta-asiakas päästi pois kainalostaan ja meni tilaamaan juotavaa tiskiltä. Nyt olisi se hetki jolloin voisin välttää suuremman häpeän ja säilyttää arvokkuuteni. Nousin ripeästi ylös pakoaikeissa. Laitoin jo takkia päälle kun tytöt viereisessä pöydässä kysyivät että joko aion lähteä. Katsoin heitä kysyvästi kävellessäni ulko-ovea päin.

Katu näytti samalta kuin aina ennenkin. Ei siitä sen enempää. Baarin vaihto oli tosiasia. Ajattelin olla ottamatta enempää riskejä ja mennä jo suht tuttuun pikkukuppilaan potemaan äskeisten tapahtumien jättämiä syviä traumoja. Matkalla rupesi kuitenkin tuntumaan hieman oudolta. Spurgun pillerit eivät tainneetkaan olla buranoita. Maailma hidastui ympärillä. Kuitenkin kaikki ohi kävelevät ihmiset ja autot tuntuivat menevän lujaa. Ainakin jossain ulottuvuudessa. Vauhtiviivat kertoivat. Joku varmasti piirsi niitä niiden perään. Banaani. Piti ryhdistäytyä. Baari häämötti edessä enkä varmasti pääsisi sisään jos näkisin outoja asioita. Tiskillä oleva uusi miesmyyjä katsoi minua tiukasti.
"Punottaa".
"Mene lääkäriin" kehotin. Onneksi tuttu myyjä saapui juuri takahuoneesta ja kysyi mitä saisi olla. Olut! Maksoin ja menin nurkkaan murjottamaan. Pillerin vaikutus rupesi pääsemään niskan päälle. Rupesin hourailemaan. Pöydän toiselle puolelle asteli parrakas mies. Nyökkäsi tarkoittaen että saako istua pöytään. Nyökkäsin takaisin myöntävästi. Mies istuutui alas. Meni minuutti eikä yhtään sanaa oltu vaihdettu. Rupesin vaivaantumaan. Mies vain tuijotti tyhjyyteen. Näytti aivan kuin hän ei olisi edes paikalla. Viereisessä pöydässä kolme kaverusta jutustelivat hiihtäjistä. Kauempana pöydässä oli menossa trivial pursuit -peli. Baari oli hiljainen. Yhtäkkiä pöydässäni istuva mies puhkesi laulamaan. Lauloi niin kovaa kuin suinkin vain pystyi. Viereisen pöydän ihmiset kääntyivät katsomaan. Hikoilutti. Vaivaannutti. Ahdisti. Oli pakko hiljentää mies. Paras mitä keksin tehdä oli lyödä. Nousin ja löin voimieni takaa. Nyrkkini meni miehen päästä läpi ja mies katosi kuin tyhjään samana hetkenä. Horjahdin pöydän yli lattialle. Tuttu tarjoilija tuli nostamaan minua ylös. Käski olla laulamatta ja rymyämättä. Mietin mistä ihmeestä hän höpisi ja mitä tein lattialla. Muistan että minut kannettiin jossain vaiheessa ulos ravintolasta. Olinhan käynyt vessassa riisumassa itseni alasti ja mennyt takaisin paikalleni istumaan kuin ei mitään. Vaatteet löytyivät myöhemmin pöntöstä joka oli tulvinut kun olin vetänyt sitä. Tai ainakin luullakseni se olin minä joka niitä oli vetänyt. Ulkona on kylmä. Mikä päivä nyt on?

Me metallimusiikin ystävät olemme saaneet uuden hartaudella käyneen viinin jota voimme sivistyneesti nauttia sivistyneessä seurassa. Pullon etiketti on sama, mutta sisältö parempaa kuin pitkään, pitkään aikaan. Nimittäin Metallicalta uuden albumin. Ennen itse aiheeseen käymistä on todettava, että yksi bändin viehätyksistä on se, että jätkillä on munaa. Nimittäin ihan jokaisella tuossa asemassa olevalla yhtyeellä ei olisi pokkaa tehdä niin radikaaleja levyjä. St. anger oli ehkä tylsä, mutta rohkea levy. Fanien odotukset kun olivat luonnollisesti uudessa master of puppetsissa.

 

Nyt olemme viimein saaneet uuden metallicamme, niin luonnollisesti valitus alkoi. Olihan se tietysti ihan oletettavaa, mutta se mistä tällä kertaa valitettiin, oli minusta jokseenkin kummallista. Tietenkin perus "Lars ei osaa" juttua tullut, mutta että ihan pitäisi masteroida levy uudelleen! Eli fanit ovat närkästyneitä koska levy on lytätty nykyajan standardien mukaan tiiliskiveksi. Tätä kutsutaan myös "loudness war" nimellä. Toisin sanoen levy on laitettu tulemaan niin kovaa kaiuttimista kuin suinkin mahdollista, jotta vaikkapa radiosta kuuluessaan ihmiset kiinnittäisivät siihen enemmän huomiota. Metallican uusimmalla tämä on viety niin pitkälle, että se särisee ja klippaileekin jo aika pahasti. En itsekkään pidä levyn yli kompressoidusta äänimaailmasta, mutta millä perusteella porukka luulee olevansa oikeutettuja vaatimaan bändiä masteroimaan levyn uudelleen. Kun kyse on näin suuresta yhtyeestä ja rahamääristä ei tämä voi olla mikään vahinko. Metallican tyypit halusivat levynsä tuollaiseksi eikä siihen ole kellään mitään nokankoputtamista. Missä vaiheessa ylipäätään rokkibändeistä on tullut yleisön huoria joiden pitäisi kiltisti peukkua imien tehdä niin kuin yleisö haluaa. Muuten menee fanien aamupiltit väärään kurkkuun. Vitun narisijat. Nykyään kuluttaja tuntuu olevan jumalankin yläpuolella. Ajattelutapa "jos ostan levyn, niin minulla on oikeus myös puuttua bändin taiteellisiin näkemyksiin" on suhteellisen pelottava. Vai kuinka moni taulun ostanut rupeaa vaatimaan maalaria maalaamaan taulun uudelleen, kun värimaailma ei miellytä.

 

Lopetan riehumisen edesmenneen sankarin Bill Hicksin sanoihin "play from your fucking heart"

... miksi sain sen?

Suomi on lottovoittajien maa. Muuta tänne niin et ehdi nähdä nälkää kun viillät jo ranteitasi auki. Aurinkoa näkyy kaksi kertaa kesäkuun puolessa välissä muuten sataa vettä joten suihkussakaan ei tarvitse käydä. Ydintalvikin on siitä kiva että ei tarvitse arvuutella millainen sää aamulla on kun 100% varmuudella sataa räntää ja on niin vitun pimeää ettet löydä edes omaa mulkkua taskulampun kanssa. Suomi on myös suuri urheilijoiden maa. Täällä saat juosta karkuun pulipäisiä sikanaamoja jotka haluavat hakata sinut koska olet pukeutunut niin kuin itse haluat ja koska he ovat epävarmoja itsestään. Mitä tummempi ihonväri niin sitä nopeampaa kannattaa juosta. He ovat myös niitä jotka suojelevat meitä idästä tulevalta viholliselta. Hienoja miehiä. Suomessa sinut myös työllistetään heti. Pääset suoraan hanttihommiin minimi palkalla ja kuuden vuoden koeajalla. Ja vielä ilman koulutusta. Nyt kipin kapin noutamaan lentolippua lähimmältä lentokentältä. Ja muistathan maassa maan tavoilla.

Terveisin Esa.

Avasin lasisen oven ja astuin sisään myymälään. Eteeni avautui tarjouksia, ylihintaista kodin elektroniikkaa, esineitä joiden käyttötarkoitusta en tiennyt, turhaa roinaa joka sai minut kiihottumaan ja haluamaan ostaa esineen vaikken sillä mitään tekisikään. Pienen hetken tavaroita tarkastellen eteeni avautui myös leveästi hymyilevä myyjätär, joka keskeytti fantasiointini.

-Hyvää päivää. Tarvitsetko apua? kysyi myyjätär pirteästi

-No joo, oon viime aikoina ollut kovin yksinäinen ja masentunut. Olen myös huommannut kiihottuvani tarpeettoman usein kaupungilla...

-Niin siis, tarvitsetko apua ostoksissasi. Myyjätär keskeytti. Pirteä hymy oli kadonnut ja tilalla oli hieman väkinäinen hymyn tapainen irvistys. Sen erottaa poskilihasten jännityksestä.

-Vhs nauhuria tulin ostamaan. Edellinen meni rikki kun katsoin jo edesmenneen isäni asunnosta löytämiä vanhoja saksalaisia pornopätkiä. Vaikka kyllähän hurjat Hoganit sarjakin välillä kiiho...

-MEIllä ei valitettavasti ole VHS laitteita. Yritämme pysytellä kehityksen aallon harjalla joten myynnissä on vain DVD ja blueray laitteita.

-Mitäs ne on?

-Tulkaa niin näytän.

Seurasin myyjätärtä läpi hyllysokkeloiden. Sivuillani vilisi pahvipaloja jotka oli leikattu räjähtävän näköisiksi. Niissä luki mega tarjous ja jokin prosenttiluku. Tällä kertaa tarve ostaa ei tullut itse tuotteesta vaan sen halpuudesta. Pakkohan kaksi sataa maksavan imurin on olla halpa, kun alkuperäisestä hinnasta on vähennetty JOPA 60%!! Pitääkin muistaa mainita tarjouksesta emännälle. Saavuimme viimein miesten osastolle. Nyt ympärilläni oli streolaitteita, telkkareita, digiboxeja hiukan taaempana pelikonsoleita. Olin pakahtua onnesta. Halusin ne kaikki heti. Luottokortti kuumotti niin paljon takataskussa, että olisi voinut luulla sen polttavan minulle toisen persreijän.

Tässä näitä nyt olisi myyjä virkkoi ja heilautti kättään sopivan liioitellusti.

-Mitä ne maksaa ja missä voin maksaa? Kysyin koska halusin tehdä vaikutuksen. Tuli kummallinen tarve näyttää että olen määrätietoinen ja tiedän mitä haluan.

-Riippuu siitä että minkä tai mitä näistä haluat.

Tajusin että minulla ei ollut mitään hajua mitä oikeasti näistä tarvitsisin joten osoitin summamutikassa sormella vähän kauempana olevaa laitetta.

-Tarvitset siis ilmastointilaitteen. Hyvä valinta koska meillä on juuri tuosta MEGA TARJOUS ja se lähtisi siitä kahdella sadalla viidelläkympillä

"Otan sen" sanoin ja nyökyttelin asiantuntevasti päätäni.

-Entäs se elokuvien katselu laite?

-No valitse mun puolesta paras tuosta hyllystä

-siinä hyllyssä on digiboxeja

-Niin juuri. Valitse paras dikipoksi siitä niin kun on nyt vähän tarpeita... ei kun tarvetta.

Huomasin myyjän ilmeestä että tilanne oli vaivaannuttava myös hänen mielestään.

-Niin niistä elokuva laitteista

-joo mä otan sen, öö paremman niistä vaihtoehdoista

-Siis bluerayn. Tänne päin.

Pääsimme hyllyille jossa näitä laitteita oli ja osoitin niistä hienointa. Myyjä nyökkäsi ja pyysi tiskille tekemään kauppoja. Kauppojen hinnaksi tuli rapeat kahdeksan sataa. Laitoin kaikki luotolle.

Onnellisena uusien elektronisten laitteiden omistajana palasin kotiin ja halusin heti näyttää vaimolle kuinka halvalla sain ihanaa elektroniikkaa. Pirkitta ei silmin nähden riemastunut mutta en antanut sen häiritä vaan menin asentamaan laitteita. Pirkitta oli myös loppu illan kovin etäinen.

Seuraavana päivänä töistä tullessani huomasin hänen ostaneen suuren pakastimen autotalliin. Hymyillen nyökyttelin päätä ja päivittelin kuinka ihana se Pirkitta onkaan, kun itsekkin innostui ostelemaan. Ja vielä kaikkea turhaa kun eihän meillä ole oikeasti näihin varaa kun lapsetkin pitäisi ruokkia.
Ehdin kuulla takavasemmalta rasahduksen ennen kun ensimmäinen lihaveitsen isku uppoutui hartijalihakseen. Pirkitta.