Siemailen olutta yksiössäni. Jääkaapin sisältö koostuu kahdestakymmenestäyhdestä keskioluesta ja makkarapaketista. Lompakon sisältö urakkapalkasta. On työväen perinteinen juhlapäivä eli perjantai. Tylsistyminen yksin kotona on tosiasia joten päätän hypätä illan sykkeeseen. Kadulle päästyäni spurgu ulvoo kuin susi kuuta kasa pillereitä kädessään. Otan yhden häneltä lupaa kysymättä ja totean että ovat buranoita. Spurgun vastareaktio on yrittää kusta päälleni ja huutaa että älä käy vittuilemaan. Karkaan paikalta. Katson ensimmäisen rauhallisen oloisen kapakan ja menen rohkeasti sisälle. Koska kapakka näyttää siltä että sinne uskaltaa jäädä, menen tilaamaan olutta.
"Yksi kolmonen".
"Mitä laitetaan?" ulkomaalainen myyjä kysyy.
"ööö... yksi kolmostuoppi"
"Nössö".
 "Anteeksi?" kysyn saamatta kuitenkaan vastausta takaisin. Saan kuitenkin eteeni tuopin joka sisältää kultaista nestettä. Toivon sen olevan olutta. Nurkassa pöydän takana nököttävä matala sohva näyttää olevan vapaa joten päätän ottaa tilan haltuuni. Asetan tuopin huolettomasti pöydälle ja avaan takkini napit. Katsahdan coolisti viereisen pöydän naisia, käännyn ja istahdan huolettomasti sohvalle. Performanssi olisi ollut täydellinen, ellei ahterini alla olisi kuulunut jotakin karjunnan ja kiljunnan välimaastossa olevaa mekkalaa. Hyppään yllättävän neitimäisesti takaisin jaloilleni ehkä noin sekunnin kolmasosassa ja heiluttaen käsiäni kuin puudeli. Eläimellisen ääntelyn päästänyt olikin paikan kanta-asiakas jonka naamalle olin istunut.
"Anteeksi herra, en ollenkaan huom-"
"Ärstöirtpriii".
"..."
"Joo, mä meen tonne muualle tästä kun -"
"Ei kun shä tuut tähän" kanta-asiakas sanoi ja nykäisi kädestä viereensä istumaan ja otti hieltä haisevan kainalonsa lämpimään syleilyyn. Baarimikon ilmeestä päätellen hän heltyi tästä rakkaudenosoituksesta. Nyökytteli ymmärtävästi päätään tiskin takana. Kanta-asiakas rupesi puhumaan jotain aivan päätöntä juttua, johon en kerinnyt keskittymään koska yritin kuumeisesti miettiä miten päästä irti hänen koko ajan tiukentuvasta otteestaan. Viereisen pöydän tytöt katsoivat minuun säälivästi. Koitin ilmehtiä heille että pyytäisivät minua pöytäänsä, mutta luulen että asia ei mennyt ihan perille. Sen sijaan heidän takanaan oleva pubiruusu rupesi antamaan lentosuukkoja takaisin. Juomarin ilta ilmeisesti tulossa. Lopulta kanta-asiakas päästi pois kainalostaan ja meni tilaamaan juotavaa tiskiltä. Nyt olisi se hetki jolloin voisin välttää suuremman häpeän ja säilyttää arvokkuuteni. Nousin ripeästi ylös pakoaikeissa. Laitoin jo takkia päälle kun tytöt viereisessä pöydässä kysyivät että joko aion lähteä. Katsoin heitä kysyvästi kävellessäni ulko-ovea päin.

Katu näytti samalta kuin aina ennenkin. Ei siitä sen enempää. Baarin vaihto oli tosiasia. Ajattelin olla ottamatta enempää riskejä ja mennä jo suht tuttuun pikkukuppilaan potemaan äskeisten tapahtumien jättämiä syviä traumoja. Matkalla rupesi kuitenkin tuntumaan hieman oudolta. Spurgun pillerit eivät tainneetkaan olla buranoita. Maailma hidastui ympärillä. Kuitenkin kaikki ohi kävelevät ihmiset ja autot tuntuivat menevän lujaa. Ainakin jossain ulottuvuudessa. Vauhtiviivat kertoivat. Joku varmasti piirsi niitä niiden perään. Banaani. Piti ryhdistäytyä. Baari häämötti edessä enkä varmasti pääsisi sisään jos näkisin outoja asioita. Tiskillä oleva uusi miesmyyjä katsoi minua tiukasti.
"Punottaa".
"Mene lääkäriin" kehotin. Onneksi tuttu myyjä saapui juuri takahuoneesta ja kysyi mitä saisi olla. Olut! Maksoin ja menin nurkkaan murjottamaan. Pillerin vaikutus rupesi pääsemään niskan päälle. Rupesin hourailemaan. Pöydän toiselle puolelle asteli parrakas mies. Nyökkäsi tarkoittaen että saako istua pöytään. Nyökkäsin takaisin myöntävästi. Mies istuutui alas. Meni minuutti eikä yhtään sanaa oltu vaihdettu. Rupesin vaivaantumaan. Mies vain tuijotti tyhjyyteen. Näytti aivan kuin hän ei olisi edes paikalla. Viereisessä pöydässä kolme kaverusta jutustelivat hiihtäjistä. Kauempana pöydässä oli menossa trivial pursuit -peli. Baari oli hiljainen. Yhtäkkiä pöydässäni istuva mies puhkesi laulamaan. Lauloi niin kovaa kuin suinkin vain pystyi. Viereisen pöydän ihmiset kääntyivät katsomaan. Hikoilutti. Vaivaannutti. Ahdisti. Oli pakko hiljentää mies. Paras mitä keksin tehdä oli lyödä. Nousin ja löin voimieni takaa. Nyrkkini meni miehen päästä läpi ja mies katosi kuin tyhjään samana hetkenä. Horjahdin pöydän yli lattialle. Tuttu tarjoilija tuli nostamaan minua ylös. Käski olla laulamatta ja rymyämättä. Mietin mistä ihmeestä hän höpisi ja mitä tein lattialla. Muistan että minut kannettiin jossain vaiheessa ulos ravintolasta. Olinhan käynyt vessassa riisumassa itseni alasti ja mennyt takaisin paikalleni istumaan kuin ei mitään. Vaatteet löytyivät myöhemmin pöntöstä joka oli tulvinut kun olin vetänyt sitä. Tai ainakin luullakseni se olin minä joka niitä oli vetänyt. Ulkona on kylmä. Mikä päivä nyt on?